Katri Kakko: Vanhustyön arviointia

Olemme saamassa tiedoksi vanhustyön strategian toteutumisen viime vuodelle. Yleisesti näyttää siltä, että asetetut tavoitteet ovat suurimmalta osalta toteutuneet tai ainakin on päästy varsin lähelle tavoitteita.

Toteuttamissuunnitelmaa samoin kuin itse vanhustyön strategiaa tavatessani yksi huoli nousi ylitse muiden: kuinka on ikäihmistemme hyvinvoinnin laita? Saamme kyllä lukea terveydentilan ja toimintakyvyn vaikutuksista, ja ne ovatkin kiistattomia ikäihmisten elämään ja palveluntarpeisiin vaikuttavia tekijöitä. Terveydentila, toimintakyky ja vaikkapa kotona asuvien ikäihmisten suhteellinen osuus eivät kuitenkaan kerro juurikaan vanhusväestömme hyvinvoinnista. Tosiasia on, että niin hyvinvoinnilla kuin pahoinvoinnilla on tapana polarisoitua.

Ikäihmisemme kohtaavat elämässään samoja asioita kuin elämänkaaren muissa vaiheissa elävätkin: toimeentulon ongelmia, mielenterveys- ja päihdeongelmia, elinolosuhteisiin ja -ympäristöön liittyviä ongelmia. Osa vanhuksistamme on hyvin yksinäisiä. Uskallan väittää, että näiden asioiden kanssa painivat vanhukset ovat myös niitä, joiden on vaikeinta enää itse vaikuttaa omaan tilanteeseensa etenkin siinä vaiheessa kun ongelmat ovat kovin moninaiset.

Nykyisessä vanhustyön strategiassa ja sen toteutumisraportissa nämä ongelmat eivät tule näkyviksi ja niihin puuttuminen sitä kautta tavoiteltavaksi. On erittäin tärkeää tunnistaa riskiryhmät, sillä oikeudenmukainen päätöksenteko ei ole mahdollista mikäli jätetään ottamatta huomioon keskiarvon alapuolelle jäävät ryhmät. Hyvinvoivaa ja hyvin toimeentulevaa vanhusväestöä kenties juuri ja juuri liikauttavat toimeniteet rasittavat heikommilla olevaa väestönosaa aivan eri tavalla, kenties yli sen kriittisen pisteen jossa hyvinvointi muuttuu pahoinvoinniksi.

Sitten vielä aiheeseen liittyvää asiaa ja huolta. Minusta näyttää vakavasti siltä, että ikääntyvien järvenpääläisten niskaan kaadetaan aika rajulla kädellä kustannuksia. Tulossa ja jo toteutuneina on useampia hankkeita, joissa kotihoidon järjestämänä saatuja palveluita siirretään yksityisten palveluntuottajien vastuulle ja asiakkaat maksamaan palveluista näiden taksoilla.

Tämä on minusta periaatteessa ihan ok, siis se, että mietitään ja kohdennetaan kotihoidon palveluita kun asiakkuuksia tulee vain lisää eikä työntekijöitä ja rahaa ole luvassa. Ongelmaksi tulee jälleen pieni- tai pienehkötuloiset vanhukset. Tällä hetkellä kaavaillaan yksinasuvalle 1100 euron tulorajaa (pariskunnalle 1800€), bruttotuloa tietenkin. Tämän tulon alittavat asiakkaat saavat palvelunsa hivenen halvemmalla, ts. kaupungin tukemana. Erot ovat kuitenkin kovin pienet: Esimerkiksi kesäkuussa on tarkoitus lopettaa kauppa-asiointi kotihoidon palveluna kokonaan. Tilalle tulisi yksityinen yritys, joka tarjoaa "hyvä"tuloisille kauppapalvelun n.10€/kerta ja pienituloisille kaupungin tukemana n.6€/kerta. Vastaavia tulorajallisia palveluita, joista pienituloisen asiakkaan on maksettava omavastuuosuus on mm. siivouspalvelut, jatkossa mahd. saunotuspalvelut, sekä tulossa ilmeisesti myös kuljetuspalveluihin vastaavaa tuloporrastusta.

En ole porrastuksia vastaan, mielestäni selkeästi hyvätuloiset voivat maksaa omasta pussistaan enemmän kuin muut. Tässä tilanteessa olisi kuitenkin pystyttävä varmistamaan, ettei pienituloisen omavastuuosuudet kerry yhteensä kohtuuttoman suuriksi. Pitkäaikaishoidossahan on lakiin perustuva maksujärjestelmä, joka takaa asiakkaalle tietyn "käyttörahan", eli maksut saavat olla korkeintaan x-prosenttia tuloista. Kotihoidossa tällaista ei ole määritelty, ja on ymmärtääkseni mahdollista, että asumismenot, kotihoidon maksut, lääkekulut, mahdolliset sidetarpeet, ruoka, puhtaus, ym. aivan perustarpeet syövät asiakkaan tulot niin ettei mitään jää jäljelle. En ole täysin tietoinen siitä keventääkö palveluiden karsiminen kotihoidon
maksuperustetta ja kuinka paljon.

Toivon, että nämä näkökulmat otetaan huomioon ja toivon, että tätä huolta tuotaisiin esiin lautakunnassa. Työssäkäyvän terveen ihmisen näkökulmasta 6-10 euroa kaupassakäynnistä ja 8,80 arkilounaasta tuntuu aika isolta rahalta. Entä sitten eläkeläisen pussista, josta on maksettava lukuisia iän mukana tuomiin sairauksiin liittyviä suoria tai välillisiä kustannuksia ja jonka lähes kaikkiin perustarpeisiin liittyy suurempia kuluja kuin työikäisellä. Täytyy myös muistaa, että terveellä työssäkäyvällä on mahdollisuus valita käykö itse kaupassa ja valmistaako itse ruokansa, nämä palvelut on suunnattu nimenomaan niille asiakkaille jotka eivät siihen
tosiassa pysty, eli kustannusten syntyminen on välttämätöntä ellei sitten halua tinkiä terveydestään ja perustarpeistaan. Toivon, että tässä kohtaa ei lisättäisi vanhusten eriarvoisuutta - ei eriarvoisuutta laitos- ja kotihoidossa olevien välillä kuten ei myöskään eriarvoisuutta tuloihin perustuen.

Kirjoituksen alkuosa on Katri Kakon puheenvuoro valtuustossa 4.5.2009