Terho Pursiainen: Kouluyhteisö huoltoon K-U 13.11.2007

Amerikansaksalainen kirjailija Kurt Vonnegut etsi ihmisen ja muiden eläinten välistä eroa epätavallisesta paikasta. Ero on kysymyksessä ”Miksi juuri minä? Why me?” Jos tiiliskivi putoaa katolta satunnaisen kadunkulkijan päähän, mikään muu eläin kuin ihminen ei parkaisisi: ”Miksi juuri minä?”

Jokelan aluepappi Petri Kauhanen selitti televisiossa, kuinka juuri tämä kysymys askarruttaa ihmisiä näin päivinä Jokelassa. ”Miksi juuri Jokelan lukio? Miksi juuri tämä kylä?”

Kannattaa pohtia, mitä kysymykseen ”Miksi juuri minä?” oikeasti sisältyy. Olisiko siis vähemmän epäoikeudenmukaista, jos uhri olisi ollut joku toinen viaton taho?

Oikeampaa olisi kysyä ”Miksi kukaan?” Ongelmana ei ole se, että onnettomuus kohdistui nimenomaan meihin, vaan se, että onnettomuus yleensä tapahtui.

Jokelan tapaus panee pohtimaan sattuman, yhteiskunnan ja yksilön roolien jakautumista tavallista vakavammin.

Sattuma on monissa tärkeissä asioissa mukana. Jokelan lukion valikoituminen draaman näyttämöksi johtui monista aivan yhtä satunnaisista syistä kuin se, kenen päähän katolta kadulle putoava tiili kumahtaa.


Jokelan surmilla oli myös ilmeisiä yhteiskunnallisia, rakenteellisia syitä. Se elämänmuoto, johon olemme parin vuosikymmenen aikana siirtyneet, tuottaa todennäköisesti uusia, yhtä järkyttäviä ja yhtä ennakoimattomia yllätyksiä. Emme tiedä, mitä ne ovat, missä ne tapahtuvat ja keitä niihin osallistuu. Internetin avaamat mahdollisuudet, ihmisten ajautuminen erilleen toisistaan ja koko ihmiskuntaan kohdistuvat uhat luovat ilmapiiriä, jossa joidenkin äärimmäisen käyttäytymisen todennäköisyys kasvaa.

Yksilöllisen elämän tasoa ei saa unohtaa. Arjen yhteiselämää voi verrata järjestelmään, jonka painetta säätelevät yhteiskunnalliset, rakenteelliset tekijät. Jos paine nousee, jokin osa menee ennen pitkää rikki.

Yhteiskunnasta johtuu, että arjen järjestelmässä rikkoutuu jokin osa. Rikki menevän osan omasta hauraudesta johtuu, että juuri se menee rikki vaikka muut säilyvät ehjinä.

Surmatöihin syyllistynyt nuorimies näyttää olleen epätavallisen hauras ihminen. Elämänmuodon paine valitsi juuri hänet kaikkien joukosta ja hiersi hänet rikki. Jokelan lukio valikoitui murhenäytelmän foorumiksi sen tähden, että se oli juuri hänen ympäristönsä.

Mitä on tehtävä? Tehtäviä on kaksi, kahdella eri tasolla. Suomalaista elämänmuotoa on muutettava niin, etteivät Jokelan lukion kaltaiset murhenäytelmät tee pesää siihen. Yhtä aikaa huollettava yhteiskuntamme kaikkia yhteisöjä niin, etteivät ne murtuisi, vaikka paine niitä kohtaan kasvaisi.

Nyt on varmaankin erityisesti koulukeskustelun aika.

Terho Pursiainen kolumni 13.11.2007 Keski-Uusimaa