Terho Pursiainen: Jokelan draama: Mitä on tehtävä? HS 11.11.2007

Kertovatko Jokelan järkyttävät tapahtumat jotakin Suomen yhteiskunnasta vai onko selitystä etsittävä yhden yksilön poikkeavista piirteistä?

Kysymyksenasettelu on virheellinen. Émile Durkheim osoitti klassisessa itsemurhatutkimuksessaan (1897), että itsemurhat olivat protestanttisilla alueilla huomattavasti yleisempiä kuin katolisilla alueilla. Eroa selittivät yhteiskunnalliset, rakenteelliset syyt, alueilla tyypillinen elämänmuoto. Silti jokainen protestanttinen tragedia oli yksilöllinen draama, jota selittivät yksilön ainutkertainen persoona, henkilöhistoria ja elämänolosuhteet.

Yhteiskunnalliset ja yksilölliset selitykset eivät kilpaile keskenään. Ne ovat erilaisia ja toisistaan riippumattomalla tavalla tosia selityksiä samaan tapahtumaan. Jokelassakin tapahtui jotakin erityistä ja toistamatonta. Sillä on kuitenkin yhteiskunnallinen tausta. On jotakin, mikä antoi aihetta odottaa, että jollakin Suomen paikkakunnalla, jopa jossakin Suomen koulussa, koetaan ennen pitkää äärimmäisiä tapahtumia. Ei ollut ennustettavissa, missä niitä tapahtuu, millaisia ne ovat ja keihin ne liittyvät. Samasta syystä on ennustamatonta, millaisiin nimenomaisiin kauheuksiin tämän jälkeen olisi varauduttava ja missä.

Jokelan tapahtumien tarkkakaan erittely ei anna uutta tietoa yhteiskunnastamme. Se herättelee päättäjiä suhtautumaan vakavammin asioihin, jotka heidän olisi pitänyt tietään ennestään.

Eri tahoilla ollaan tekemässä kiivaasti yhteiskunnallisia johtopäätöksiä tapahtuneesta. Tätä tai tuota asiaa on korjattava. Korjausvaatimusten esittäjien on oltava rehellisiä. Asioiden korjaamiseen olisi pitänyt ryhtyä, vaikkei 7.11. olisi tapahtunut mitään erityistä. Näin on käsitettävä myös ne vaatimukset, joita tässä itse esitän. Niitä on kolme.

Ensimmäinen on kouluun kohdistettujen odotusten selkeyttäminen. Kouluun kohdistetaan ristiriitaisia vaatimuksia, jotka kaikki ovat omalla tavallaan oikeutettuja.

Ensinnäkin koulu on hyvinvointivaltion tärkeä toteuttaja. Hyvinvointivaltion ideana on tehdä kaikista kansalaisista mahdollisimman hyödyllisiä toisilleen. Tätä ensimmäistä perustehtäväänsä täyttäen koulu valmentaa nuorisosta motivoituneita ja osaavia demokraattisen yhteiskunnan kansalaisia ja elinkeinoelämän toimijoita. Tehtävän täyttäminen velvoittaa koulun olemaan avoin ja herkkä sitä ympäröivän yhteiskunnan tarpeille ja vaatimuksille. Myös elinkeinoelämän vaatimukset on otettava huomioon.

Suomalaisessa elämänmuodossa uskotaan siihen, että vapaat, omia tavoitteitaan ja ihanteitaan toteuttavat ihmiset tuottavat eniten iloa ja hyötyä toisilleen. Koulun toisena, yhtä tärkeänä tehtävänä on yksilön tukeminen. Jokaista yksilöä autetaan kasvamaan aikuiseksi, jolla on täyteläisesti omassa käytössään kaikki omintakeiset voimavaransa ja mahdollisuutensa. Koulun kävijä on yksilö. Sitä, joilla on erityisiä vaikeuksia, on tuettava erityisin voimavaroin. Hidasta oppijaa on autettava. Se, jolla on erityisiä lahjoja, on tuettava, jotteivät lahjat jäisi haaskioon. Jokaisen koulun kävijän on voitava luottaa siihen, että hänet otetaan huomioon yksilönä.

Tärkeää on, millaisesta ideologiasta käsin kahta perustehtävää tulkitaan. Päivän kulttuuri tähdentää ylen paljon karkeata hyötyä, aineellisia arvoja. Yksilön menestys käsitetään ahtaasti mammonistiseksi menestykseksi, rahaksi, asemiksi ja julkisuudeksi. Ihmisen perussuoriutumista elämässä on kuitenkin henkinen ja sosiaalinen suoriutuminen. Koulun kahta perustehtävää on tulkittava koulun metatehtävän valossa. Metatehtävänä on auttaa ihmistä löytämään mieli elämäänsä ja tie yhteiselämään. Koulu epäonnistuu molemmissa perustehtävissään, jos nuoret eivät löydä itseään ja toisiaan.

Luultavasti on tehty virheitä, kun on korostettu liikaa itsessään oikeutettua tehokkuusvaatimusta. On liian varhaista jo lukiossa siirtää keskeistä vastuu oman opiskelun suunnittelusta opiskelijalle itselleen. Lukion kurssimuotoisuus hajottaa luokkayhteisöä ja helposti eristää lukiolaisia toisistaan. Lukion kurssimuotoisuus on otettava tarmokkaasti esille. Metatehtävä on perustehtäviä tärkeämpi.

Väkivaltaisten draamojen taustoja tulkittaessa on kiinnitetty huomiota poikien erityisongelmiin. Minä en tiedä mitään, mikä takaisi sen, että mahdollisen seuraavankin väkivaltaisen koulutragedian keskushenkilönä on nimenomaan miesoppilas eikä esimerkiksi yhä syvemmälle omaan maailmaansa eksynyt lukiolaistyttö. Silti, aivan riippumatta Jokelan draaman yksityiskohdista tarvitaan keskustelua tyttöjen ja poikien asemasta kouluyhteisössä ja koulukasvatuksessa.

Keskustelussa, on ollut perusvirhe. Keskustelua käydään sukupuolikamppailun näkökulmasta. Ajatellaan että tytöt ja pojat erityisine tarpeineen taistelevat samasta niukkojen voimavarojen kiintiöstä. Jos poikiin kiinnitetään huomiota, tytöt unohdetaan, ja päinvastoin. Keskustelussa ovat tyttöjen puoltajat ja poikien puoltajat vastakkain.

Opettaja – ja koulu yleensäkin – on jokaisen koulua käyvän yksilön agentti, ei kummankaan sukupuolen agentti. Yksilöiden väliset erot ovat usein suuremmat kuin sukupuolten välisten keskiarvojen erot. Siitä huolimatta näyttää, että monien poikien perusongelmat ovat erilaisia kuin monien tyttöjen.

Väitetään, että tytön ongelmana on usein se, ettei hän luota voimiinsa ja rohkaistu omaan aloitteeseensa. Omanarvontunnon puute johtaa helposti syrjäytymiseen ja osattomuuteen nimenomaan tyypillisestä mammonistisesta menestyksestä, tuloista ja yhteiskunnallisista asemista. Naiset jäävät jälkeen.

Tyypilliseksi miehen ongelmaksi väitetään kyvyttömyyttä käsitellä omia tunteita ja liittyä toisiin ihmisiin syvällä tasolla.

Jos naisen ja miehen osattomuus on näin erilaista, tytöt ja pojat eivät koulussa kamppaile samoista niukoista voimavaroista. He tarvitsevat opettajalta ja koululta erilaista huomiota. Metatehtävänä on yhteisö, ja yhteisö on naisia ja miehiä. Pelastakaa poika ja pelastakaa tyttö. Tangoon tarvitaan kaksi.

Jokelan koulun synkkämielinen keskushenkilö oli ilmeisen lahjakas ja syvästi elävä yksilö. Lohduttoman yksinäinen prosessi näytti imevän häntä destruktiiviseen nihilismin nieluun.

Valtaideologia vieroo elämänkatsomuksia. Koulusta tahdotaan tehdä arvovapaa ja katsomukseton hyödyllisen tiedon sampo. Valtaideologian perustana ovat jalot suvaitsevuuden ja monikulttuurisuuden aatteet. Niistä tehdään järkyttävän virheellisiä johtopäätöksiä.

Nuori ihminen tarvitsee hyväksyvän yhteisön, jossa voi testata muotoutumassa olevia näkemyksiään yhteiskunnan ja elämän perimmäisistä kysymyksistä. Yksinäiseen opiskelijakammioon häntä ei saa hylätä näiden ajatustensa keskelle. Olipa oppiaineen oikea nimi mikä hyvänsä, tarvitaan koko luokalle yhteinen ja tunnustuksesta täysin riippumaton elämänkatsomusfoorumi. Sillä keskustellaan poliittisista, eettisistä ja filosofisista peruskysymyksistä. Nykyiset oppiaineet, keskenään kilpailevat uskonto ja elämänkatsomustieto eivät kumpikaan täytä tätä tarvetta. Elämänkatsomusopetuksen kokonaisreformin aika on nyt.

Helsingin Sanomien vieraskynä 11.11.20007