Olemme vaikeassa ja vielä vaikeammaksi käyvässä taloustilanteessa. Taloudellisesti vaikeanakaan aikana ei saa vaarantaa ekologisesti kestävää kehitystä. Emme saa säästöjen nimissä tinkiä ilmastonmuutosta hillitsevistä toimista. Se on meille vihreille perusasia.
Ei myöskään saa unohtaa oikeudenmukaisuutta ja heikoimmassa asemassa olevien kaupunkilaisten tilannetta. Tänään olemme sitoutuneet oikeudenmukaisuuteen, kun valtuusto äsken hyväksyi kaupungille arvot. Kaupungin arvot eivät saa jäädä pelkiksi korulauseiksi.
Tämän taantuman maksajia ovat nyt lapset, vanhukset ja vammaiset. Suurimmalle osalle meistä muista taantuma on tuonut vain hyvää: alhaisia asuntolainan korkoja ja halventuvia kodin remontteja.
Miten me voisimme jakaa oikeudenmukaisemmin talouskriisin vaikutusta?
Kun leikkaamme, leikkaamme niiltä, jotka tarvitsevat kaupungin palveluja ja he ovat usein juuri niitä heikoimmin toimeentulevia ihmisiä. Jos taas otamme lainaa, lainaamme lapsiltamme ja lapsenlapsiltamme tietämättä, millaisessa tilanteessa he lainojamme maksavat takaisin. Sekin on lapsilta ottamista.
Kaikkien pitäisi kantaa oma vastuunsa kunnan taloudellisesta ahdingosta. Mukaan täytyy saada myös ne, jotka eivät kärsi lamasta, ne jotka eivät itse tarvitse kunnallisia palveluja ja ovat hyvässä taloudellisessa asemassa. Kunnalle pitää saada lisää tuloja.
Tämä talouden taantuma jakautuisi myös hyvin toimeentulevien maksettavaksi, jos valtio lisäisi verovaihtoehtoja ja nostaisi tuloverotustaan ja siirtäisi siitä saatavan rahan kunnille. Näin pitäisi hallituksen ja eduskunnan toimia. Vihreät ovat siellä mukana päättämässä ja toivon että he ajavat veron korotusta ja siitä saatavan tulon siirtämistä kuntien avuksi. Me emme voi täällä kuitenkaan siitä päättää.
Jos valtion toimet eivät ole riittäviä, jos emme voi olla varmoja siitä, että kunnat saavat lisää rahaa, meidän täytyy itse nostaa kunnallisveroa. Kiinteistöveron ja kunnallisveron nostaminen ensi vuodelle on ainoa oikeudenmukainen tapa toimia tässä taloustilanteessa.
Mikä sitten on riittävä veronkorotuksen taso? Se on arvioitava niin suureksi, että ei tarvita lisää supistuksia vammaisten, vanhusten ja lasten tyydyttäviin peruspalveluihin.
Vihreät eivät aio livetä vastuullisen talouden rintamasta. Säästökohteiden etsimistä on jatkettava. Säästämme ja panemme taloutta kuntoon, jotta voisimme yhdessä kantaa vastuuta kaikista niistä, jotka eivät selviä omien voimiensa varaan jätettyinä. Kaikki tarpeeton on karsittava, sillä jokainen tuhlattu euro viedään loppujen lopuksi niiltä, jotka tarvitsevat kipeimmin kunnan tukea elämässään
Emme saa siirtää taloustilanteen kurjuutta vain lasten, vanhusten ja vammaisten maksettavaksi.
Vihreiden ryhmäpuheenvuoro kaupunginvaltuustossa 15.6.2009
maanantaina 14. syyskuuta 2009
keskiviikkona 6. toukokuuta 2009
Katri Kakko: Vanhustyön arviointia
Olemme saamassa tiedoksi vanhustyön strategian toteutumisen viime vuodelle. Yleisesti näyttää siltä, että asetetut tavoitteet ovat suurimmalta osalta toteutuneet tai ainakin on päästy varsin lähelle tavoitteita.
Toteuttamissuunnitelmaa samoin kuin itse vanhustyön strategiaa tavatessani yksi huoli nousi ylitse muiden: kuinka on ikäihmistemme hyvinvoinnin laita? Saamme kyllä lukea terveydentilan ja toimintakyvyn vaikutuksista, ja ne ovatkin kiistattomia ikäihmisten elämään ja palveluntarpeisiin vaikuttavia tekijöitä. Terveydentila, toimintakyky ja vaikkapa kotona asuvien ikäihmisten suhteellinen osuus eivät kuitenkaan kerro juurikaan vanhusväestömme hyvinvoinnista. Tosiasia on, että niin hyvinvoinnilla kuin pahoinvoinnilla on tapana polarisoitua.
Ikäihmisemme kohtaavat elämässään samoja asioita kuin elämänkaaren muissa vaiheissa elävätkin: toimeentulon ongelmia, mielenterveys- ja päihdeongelmia, elinolosuhteisiin ja -ympäristöön liittyviä ongelmia. Osa vanhuksistamme on hyvin yksinäisiä. Uskallan väittää, että näiden asioiden kanssa painivat vanhukset ovat myös niitä, joiden on vaikeinta enää itse vaikuttaa omaan tilanteeseensa etenkin siinä vaiheessa kun ongelmat ovat kovin moninaiset.
Nykyisessä vanhustyön strategiassa ja sen toteutumisraportissa nämä ongelmat eivät tule näkyviksi ja niihin puuttuminen sitä kautta tavoiteltavaksi. On erittäin tärkeää tunnistaa riskiryhmät, sillä oikeudenmukainen päätöksenteko ei ole mahdollista mikäli jätetään ottamatta huomioon keskiarvon alapuolelle jäävät ryhmät. Hyvinvoivaa ja hyvin toimeentulevaa vanhusväestöä kenties juuri ja juuri liikauttavat toimeniteet rasittavat heikommilla olevaa väestönosaa aivan eri tavalla, kenties yli sen kriittisen pisteen jossa hyvinvointi muuttuu pahoinvoinniksi.
Sitten vielä aiheeseen liittyvää asiaa ja huolta. Minusta näyttää vakavasti siltä, että ikääntyvien järvenpääläisten niskaan kaadetaan aika rajulla kädellä kustannuksia. Tulossa ja jo toteutuneina on useampia hankkeita, joissa kotihoidon järjestämänä saatuja palveluita siirretään yksityisten palveluntuottajien vastuulle ja asiakkaat maksamaan palveluista näiden taksoilla.
Tämä on minusta periaatteessa ihan ok, siis se, että mietitään ja kohdennetaan kotihoidon palveluita kun asiakkuuksia tulee vain lisää eikä työntekijöitä ja rahaa ole luvassa. Ongelmaksi tulee jälleen pieni- tai pienehkötuloiset vanhukset. Tällä hetkellä kaavaillaan yksinasuvalle 1100 euron tulorajaa (pariskunnalle 1800€), bruttotuloa tietenkin. Tämän tulon alittavat asiakkaat saavat palvelunsa hivenen halvemmalla, ts. kaupungin tukemana. Erot ovat kuitenkin kovin pienet: Esimerkiksi kesäkuussa on tarkoitus lopettaa kauppa-asiointi kotihoidon palveluna kokonaan. Tilalle tulisi yksityinen yritys, joka tarjoaa "hyvä"tuloisille kauppapalvelun n.10€/kerta ja pienituloisille kaupungin tukemana n.6€/kerta. Vastaavia tulorajallisia palveluita, joista pienituloisen asiakkaan on maksettava omavastuuosuus on mm. siivouspalvelut, jatkossa mahd. saunotuspalvelut, sekä tulossa ilmeisesti myös kuljetuspalveluihin vastaavaa tuloporrastusta.
En ole porrastuksia vastaan, mielestäni selkeästi hyvätuloiset voivat maksaa omasta pussistaan enemmän kuin muut. Tässä tilanteessa olisi kuitenkin pystyttävä varmistamaan, ettei pienituloisen omavastuuosuudet kerry yhteensä kohtuuttoman suuriksi. Pitkäaikaishoidossahan on lakiin perustuva maksujärjestelmä, joka takaa asiakkaalle tietyn "käyttörahan", eli maksut saavat olla korkeintaan x-prosenttia tuloista. Kotihoidossa tällaista ei ole määritelty, ja on ymmärtääkseni mahdollista, että asumismenot, kotihoidon maksut, lääkekulut, mahdolliset sidetarpeet, ruoka, puhtaus, ym. aivan perustarpeet syövät asiakkaan tulot niin ettei mitään jää jäljelle. En ole täysin tietoinen siitä keventääkö palveluiden karsiminen kotihoidon
maksuperustetta ja kuinka paljon.
Toivon, että nämä näkökulmat otetaan huomioon ja toivon, että tätä huolta tuotaisiin esiin lautakunnassa. Työssäkäyvän terveen ihmisen näkökulmasta 6-10 euroa kaupassakäynnistä ja 8,80 arkilounaasta tuntuu aika isolta rahalta. Entä sitten eläkeläisen pussista, josta on maksettava lukuisia iän mukana tuomiin sairauksiin liittyviä suoria tai välillisiä kustannuksia ja jonka lähes kaikkiin perustarpeisiin liittyy suurempia kuluja kuin työikäisellä. Täytyy myös muistaa, että terveellä työssäkäyvällä on mahdollisuus valita käykö itse kaupassa ja valmistaako itse ruokansa, nämä palvelut on suunnattu nimenomaan niille asiakkaille jotka eivät siihen
tosiassa pysty, eli kustannusten syntyminen on välttämätöntä ellei sitten halua tinkiä terveydestään ja perustarpeistaan. Toivon, että tässä kohtaa ei lisättäisi vanhusten eriarvoisuutta - ei eriarvoisuutta laitos- ja kotihoidossa olevien välillä kuten ei myöskään eriarvoisuutta tuloihin perustuen.
Kirjoituksen alkuosa on Katri Kakon puheenvuoro valtuustossa 4.5.2009
Toteuttamissuunnitelmaa samoin kuin itse vanhustyön strategiaa tavatessani yksi huoli nousi ylitse muiden: kuinka on ikäihmistemme hyvinvoinnin laita? Saamme kyllä lukea terveydentilan ja toimintakyvyn vaikutuksista, ja ne ovatkin kiistattomia ikäihmisten elämään ja palveluntarpeisiin vaikuttavia tekijöitä. Terveydentila, toimintakyky ja vaikkapa kotona asuvien ikäihmisten suhteellinen osuus eivät kuitenkaan kerro juurikaan vanhusväestömme hyvinvoinnista. Tosiasia on, että niin hyvinvoinnilla kuin pahoinvoinnilla on tapana polarisoitua.
Ikäihmisemme kohtaavat elämässään samoja asioita kuin elämänkaaren muissa vaiheissa elävätkin: toimeentulon ongelmia, mielenterveys- ja päihdeongelmia, elinolosuhteisiin ja -ympäristöön liittyviä ongelmia. Osa vanhuksistamme on hyvin yksinäisiä. Uskallan väittää, että näiden asioiden kanssa painivat vanhukset ovat myös niitä, joiden on vaikeinta enää itse vaikuttaa omaan tilanteeseensa etenkin siinä vaiheessa kun ongelmat ovat kovin moninaiset.
Nykyisessä vanhustyön strategiassa ja sen toteutumisraportissa nämä ongelmat eivät tule näkyviksi ja niihin puuttuminen sitä kautta tavoiteltavaksi. On erittäin tärkeää tunnistaa riskiryhmät, sillä oikeudenmukainen päätöksenteko ei ole mahdollista mikäli jätetään ottamatta huomioon keskiarvon alapuolelle jäävät ryhmät. Hyvinvoivaa ja hyvin toimeentulevaa vanhusväestöä kenties juuri ja juuri liikauttavat toimeniteet rasittavat heikommilla olevaa väestönosaa aivan eri tavalla, kenties yli sen kriittisen pisteen jossa hyvinvointi muuttuu pahoinvoinniksi.
Sitten vielä aiheeseen liittyvää asiaa ja huolta. Minusta näyttää vakavasti siltä, että ikääntyvien järvenpääläisten niskaan kaadetaan aika rajulla kädellä kustannuksia. Tulossa ja jo toteutuneina on useampia hankkeita, joissa kotihoidon järjestämänä saatuja palveluita siirretään yksityisten palveluntuottajien vastuulle ja asiakkaat maksamaan palveluista näiden taksoilla.
Tämä on minusta periaatteessa ihan ok, siis se, että mietitään ja kohdennetaan kotihoidon palveluita kun asiakkuuksia tulee vain lisää eikä työntekijöitä ja rahaa ole luvassa. Ongelmaksi tulee jälleen pieni- tai pienehkötuloiset vanhukset. Tällä hetkellä kaavaillaan yksinasuvalle 1100 euron tulorajaa (pariskunnalle 1800€), bruttotuloa tietenkin. Tämän tulon alittavat asiakkaat saavat palvelunsa hivenen halvemmalla, ts. kaupungin tukemana. Erot ovat kuitenkin kovin pienet: Esimerkiksi kesäkuussa on tarkoitus lopettaa kauppa-asiointi kotihoidon palveluna kokonaan. Tilalle tulisi yksityinen yritys, joka tarjoaa "hyvä"tuloisille kauppapalvelun n.10€/kerta ja pienituloisille kaupungin tukemana n.6€/kerta. Vastaavia tulorajallisia palveluita, joista pienituloisen asiakkaan on maksettava omavastuuosuus on mm. siivouspalvelut, jatkossa mahd. saunotuspalvelut, sekä tulossa ilmeisesti myös kuljetuspalveluihin vastaavaa tuloporrastusta.
En ole porrastuksia vastaan, mielestäni selkeästi hyvätuloiset voivat maksaa omasta pussistaan enemmän kuin muut. Tässä tilanteessa olisi kuitenkin pystyttävä varmistamaan, ettei pienituloisen omavastuuosuudet kerry yhteensä kohtuuttoman suuriksi. Pitkäaikaishoidossahan on lakiin perustuva maksujärjestelmä, joka takaa asiakkaalle tietyn "käyttörahan", eli maksut saavat olla korkeintaan x-prosenttia tuloista. Kotihoidossa tällaista ei ole määritelty, ja on ymmärtääkseni mahdollista, että asumismenot, kotihoidon maksut, lääkekulut, mahdolliset sidetarpeet, ruoka, puhtaus, ym. aivan perustarpeet syövät asiakkaan tulot niin ettei mitään jää jäljelle. En ole täysin tietoinen siitä keventääkö palveluiden karsiminen kotihoidon
maksuperustetta ja kuinka paljon.
Toivon, että nämä näkökulmat otetaan huomioon ja toivon, että tätä huolta tuotaisiin esiin lautakunnassa. Työssäkäyvän terveen ihmisen näkökulmasta 6-10 euroa kaupassakäynnistä ja 8,80 arkilounaasta tuntuu aika isolta rahalta. Entä sitten eläkeläisen pussista, josta on maksettava lukuisia iän mukana tuomiin sairauksiin liittyviä suoria tai välillisiä kustannuksia ja jonka lähes kaikkiin perustarpeisiin liittyy suurempia kuluja kuin työikäisellä. Täytyy myös muistaa, että terveellä työssäkäyvällä on mahdollisuus valita käykö itse kaupassa ja valmistaako itse ruokansa, nämä palvelut on suunnattu nimenomaan niille asiakkaille jotka eivät siihen
tosiassa pysty, eli kustannusten syntyminen on välttämätöntä ellei sitten halua tinkiä terveydestään ja perustarpeistaan. Toivon, että tässä kohtaa ei lisättäisi vanhusten eriarvoisuutta - ei eriarvoisuutta laitos- ja kotihoidossa olevien välillä kuten ei myöskään eriarvoisuutta tuloihin perustuen.
Kirjoituksen alkuosa on Katri Kakon puheenvuoro valtuustossa 4.5.2009
maanantaina 30. maaliskuuta 2009
Katri Kakko: Miten säästetään?
Velvollisuutenamme valtuutettuina on varautua pitkällä tähtäimellä Järvenpäätäkin koskevaan väestön ikärakenteen muutokseen ja sen myötä muuttuviin palvelutarpeisiin. Tulevaisuuden muutokset ovat niin suuria, että niihin ei nykyisten tulojen, palveluorganisaation ja toimintatapojen turvin pystytä vastaamaan. Toimenpiteisiin on ryhdyttävä - ja olisi ryhdyttävä ilman talouden synkkiä näkymiäkin.
Nyt esitetyt palvelujen määrän ja laadun heikennykset ovat paikoin erittäin vaikeasti hyväksyttävissä. Erityisesti varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta säästötoimet ovat kohdentumassa ongelmien ennaltaehkäisyn kannalta haasteellisella tavalla. Luvassa on leikkauksia, mutta lähtökohtana tulee olla rakenteisiin ja palveluiden tehokkaaseen tuottamiseen perustuvien toimenpiteiden ensisijaisuus. Tässä tehokkuuden käsitteessä on huomioitava todelliset vaikutukset, ei pelkästään kustannusvaikutuksia tämän ja seuraavan vuoden budjetissa. Tämä on erityisen tärkeää sen varmistamiseksi, että meillä on jatkossa varaa suojella leikkauksilta ne palvelut, joiden heikentäminen aiheuttaa inhimillistä kärsimystä tai lisäkustannuksia pitkällä – tai lyhyemmälläkin – aikavälillä.
Juustohöylän käyttäminen ei paljon älyä vaadi, mutta ei myöskään tuota kestävää lopputulosta. Olemme pettyneitä siihen miten ”helppoja” ratkaisuja toimialat ovat säästölistoissaan paikoin esittäneet. Säästötoimien on perustuttava ensisijaisesti työn tuottavuuden parantamiseen kehittämällä työn tekemisen tapoja. Tarvitaan myös ennakkoluulotonta perinteiset toimialarajat ylittävää sekä harkittua ylikunnallista yhteistyötä.
Henkilöstön vähentäminen ei saa olla säästämisessä itsetarkoitus, vaikka se yhtenä keinona tehostamisohjelmassa esitetäänkin. Työnantajana lisääntyvän työttömyyden, mutta myös työvoimapulan kynnyksellä kaupungin on samaan aikaan säästöjä hakiessaan kyettävä huolehtimaan työntekijöidensä hyvinvoinnista. Toisaalta toimintatapojen järkevöittäminen, turhien päällekkäisyyksien karsiminen ja työn ydinsisältöihin pureutuminen ovat toki sinällään työn tekemisen mielekkyyttä lisääviä tekijöitä.
Suurena huolenamme on, että kovat säästövaatimukset ja paineet niiden nopeaan toteuttamiseen syövät edellytyksiä pitkällä tähtäimellä välttämättömien uudistusten toteuttamiselta. Tämä on riski jota pitäisi pystyä aktiivisesti torjumaan. Toimialojen säästöohjelmiin laskettu tehostamistoimenpiteiden vaikutusten summa – 100 000 sosterin, 120 000 teknisen toimialan ja 100 000 sivistystoimialan osalta – tuntuu varsin suurelta toteutuvaksi jo tämän vuoden budjetissa, etenkin jos siihen pyritään henkilöstömenojen karsimisella ennen kuin työn tekemisen prosesseihin liittyvät tekijät on saatu kuntoon.
Mikään muutosprosessi ei onnistu ellei siihen ole resursseja sitoutua. Tilanteen kehittymistä ”kentällä”, myös työntekijöiden silmin, on tärkeää seurata. Monin paikoin työtä tehdään jo nyt työn määrään nähden niin niukoin voimavaroin, että jo pelkkä ajatus lisänipistyksistä hengästyttää. Näissäkin toimipisteissä muutoksia on kuitenkin saatava, ja mahdollista saada aikaan ja oikein toteutettuna ne vapauttavat työntekijöiden resursseja sinne missä niitä todella tarvitaan.
Vihreä valtuustoryhmä kuuluttaa vaikeiden päätösten keskellä lautakuntien jäseniltä valppautta, aitoa perehtymistä ja valtuuston valmistuvan strategian linjojen mukaista päätöksentekoa. Edellytämme johtajilta rohkeutta ja taitoa lähestyä säästöjä välttäen pikavoittojen tavoittelua keskittyen aitoon vallitsevien toimintatapojen kyseenalaistamiseen, työn sisältöjen ja käytäntöjen uudelleenarvioimiseen. Esimiehet ovat erityisen suuren haasteen edessä muutoksen viemisessä käytäntöön, ja samalla avainasemassa viestimässä muutoksesta ja sen seurauksista kahteen suuntaan; työn tekemisen asiantuntijoille ja toisaalta virkamiehille ja poliittisen vallan käyttäjille.
Puheenvuoro valtuustossa 30.3.2009
Nyt esitetyt palvelujen määrän ja laadun heikennykset ovat paikoin erittäin vaikeasti hyväksyttävissä. Erityisesti varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta säästötoimet ovat kohdentumassa ongelmien ennaltaehkäisyn kannalta haasteellisella tavalla. Luvassa on leikkauksia, mutta lähtökohtana tulee olla rakenteisiin ja palveluiden tehokkaaseen tuottamiseen perustuvien toimenpiteiden ensisijaisuus. Tässä tehokkuuden käsitteessä on huomioitava todelliset vaikutukset, ei pelkästään kustannusvaikutuksia tämän ja seuraavan vuoden budjetissa. Tämä on erityisen tärkeää sen varmistamiseksi, että meillä on jatkossa varaa suojella leikkauksilta ne palvelut, joiden heikentäminen aiheuttaa inhimillistä kärsimystä tai lisäkustannuksia pitkällä – tai lyhyemmälläkin – aikavälillä.
Juustohöylän käyttäminen ei paljon älyä vaadi, mutta ei myöskään tuota kestävää lopputulosta. Olemme pettyneitä siihen miten ”helppoja” ratkaisuja toimialat ovat säästölistoissaan paikoin esittäneet. Säästötoimien on perustuttava ensisijaisesti työn tuottavuuden parantamiseen kehittämällä työn tekemisen tapoja. Tarvitaan myös ennakkoluulotonta perinteiset toimialarajat ylittävää sekä harkittua ylikunnallista yhteistyötä.
Henkilöstön vähentäminen ei saa olla säästämisessä itsetarkoitus, vaikka se yhtenä keinona tehostamisohjelmassa esitetäänkin. Työnantajana lisääntyvän työttömyyden, mutta myös työvoimapulan kynnyksellä kaupungin on samaan aikaan säästöjä hakiessaan kyettävä huolehtimaan työntekijöidensä hyvinvoinnista. Toisaalta toimintatapojen järkevöittäminen, turhien päällekkäisyyksien karsiminen ja työn ydinsisältöihin pureutuminen ovat toki sinällään työn tekemisen mielekkyyttä lisääviä tekijöitä.
Suurena huolenamme on, että kovat säästövaatimukset ja paineet niiden nopeaan toteuttamiseen syövät edellytyksiä pitkällä tähtäimellä välttämättömien uudistusten toteuttamiselta. Tämä on riski jota pitäisi pystyä aktiivisesti torjumaan. Toimialojen säästöohjelmiin laskettu tehostamistoimenpiteiden vaikutusten summa – 100 000 sosterin, 120 000 teknisen toimialan ja 100 000 sivistystoimialan osalta – tuntuu varsin suurelta toteutuvaksi jo tämän vuoden budjetissa, etenkin jos siihen pyritään henkilöstömenojen karsimisella ennen kuin työn tekemisen prosesseihin liittyvät tekijät on saatu kuntoon.
Mikään muutosprosessi ei onnistu ellei siihen ole resursseja sitoutua. Tilanteen kehittymistä ”kentällä”, myös työntekijöiden silmin, on tärkeää seurata. Monin paikoin työtä tehdään jo nyt työn määrään nähden niin niukoin voimavaroin, että jo pelkkä ajatus lisänipistyksistä hengästyttää. Näissäkin toimipisteissä muutoksia on kuitenkin saatava, ja mahdollista saada aikaan ja oikein toteutettuna ne vapauttavat työntekijöiden resursseja sinne missä niitä todella tarvitaan.
Vihreä valtuustoryhmä kuuluttaa vaikeiden päätösten keskellä lautakuntien jäseniltä valppautta, aitoa perehtymistä ja valtuuston valmistuvan strategian linjojen mukaista päätöksentekoa. Edellytämme johtajilta rohkeutta ja taitoa lähestyä säästöjä välttäen pikavoittojen tavoittelua keskittyen aitoon vallitsevien toimintatapojen kyseenalaistamiseen, työn sisältöjen ja käytäntöjen uudelleenarvioimiseen. Esimiehet ovat erityisen suuren haasteen edessä muutoksen viemisessä käytäntöön, ja samalla avainasemassa viestimässä muutoksesta ja sen seurauksista kahteen suuntaan; työn tekemisen asiantuntijoille ja toisaalta virkamiehille ja poliittisen vallan käyttäjille.
Puheenvuoro valtuustossa 30.3.2009
Kaisa Saarikorpi: Säästöt ja leikkaukset
Tänä iltana olen menossa valtuustoon tekemään 1,586 miljoonan euron säästövaatimusta kaupungin toimialoille.
Olen pitkän kiemurtelun jälkeen ymmärtänyt, että nämä säästöt on pakko tehdä.
Sydän kipeänä on pakko hyväksyä, että monesta itselle tärkeästä kohdasta täytyy leikata. Ymmärrykseni kun ei riitä kertomaan, mistä se leikkaus sitten pitäisi tehdä.
Ilmastonmuutosta voi hidastaa säästötoimenpiteillä.
Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: nyt on loistava mahdollisuus kohdistaa säästötoimenpiteet niin, että tehdään samalla ilmastoystävällisempiä ratkaisuja.
Siihen suuntaan on mentävä joka tapauksessa, joten säästämistavoitteissa suunta kannattaa pitää.
Säästetään materiasta, ei ihmisistä.
Suuntaviittana kaikilla toimialoilla voisi olla se, että pyritään säästämään hankinnoissa ja energiankulutuksessa, materiassa. Otetaan se ensisijaiseksi tavoitteeksi ja mahdollisimman vähän leikataan kaupunkilaisten hyvinvointia.
Ja koska emme säästä vain vuoden 2009 tarpeisiin vaan pitkälle tulevaisuuteen, rakennetaan ennaltaehkäisyä kaikkiin toimialoihin.
Tuhlaamattomuus uudeksi arvoksi.
Kaikilla toimialoilla pitäisi ottaa säästötoimenpiteiden sisällöksi tuhlaamattomuus.
Eletään vaatimattomammin. Tehdään säästöjä myös pienillä teoilla. Isossa kaupungissa niistäkin syntyy isoja säästöjä.
Esimerkiksi:
*Lopetetaan paperin tuhlaaminen.
Nyt on se kohta, jossa pitää miettiä ne vaihtoehdot ja ryhtyä käyttämään niitä.
*Lopetetaan liika lämmittäminen kaikissa kaupungin tiloissa. Toivon, että koululaisetkin voisivat mieluummin saada vähän kylmemmässä luokassa energialamppujen valossa taideaineiden opetusta ja ympäristökasvatusta.
*Suljetaan tietokoneet silloin, kun niitä ei käytetä.
*Säästetään energiaa kaikin mahdollisin tavoin.
Seurataan säästöjen vaikutuksia ja korjataan virheet.
Emme voi vain heittää säästövaatimuksia ja todeta, että vastuumme päättyi siihen.
Kuka seuraa säästöjen vaikutuksia?
Miten saamme tietää niistä?
Ilmiselvät virheet täytyy voida korjata.
Olen pitkän kiemurtelun jälkeen ymmärtänyt, että nämä säästöt on pakko tehdä.
Sydän kipeänä on pakko hyväksyä, että monesta itselle tärkeästä kohdasta täytyy leikata. Ymmärrykseni kun ei riitä kertomaan, mistä se leikkaus sitten pitäisi tehdä.
Ilmastonmuutosta voi hidastaa säästötoimenpiteillä.
Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: nyt on loistava mahdollisuus kohdistaa säästötoimenpiteet niin, että tehdään samalla ilmastoystävällisempiä ratkaisuja.
Siihen suuntaan on mentävä joka tapauksessa, joten säästämistavoitteissa suunta kannattaa pitää.
Säästetään materiasta, ei ihmisistä.
Suuntaviittana kaikilla toimialoilla voisi olla se, että pyritään säästämään hankinnoissa ja energiankulutuksessa, materiassa. Otetaan se ensisijaiseksi tavoitteeksi ja mahdollisimman vähän leikataan kaupunkilaisten hyvinvointia.
Ja koska emme säästä vain vuoden 2009 tarpeisiin vaan pitkälle tulevaisuuteen, rakennetaan ennaltaehkäisyä kaikkiin toimialoihin.
Tuhlaamattomuus uudeksi arvoksi.
Kaikilla toimialoilla pitäisi ottaa säästötoimenpiteiden sisällöksi tuhlaamattomuus.
Eletään vaatimattomammin. Tehdään säästöjä myös pienillä teoilla. Isossa kaupungissa niistäkin syntyy isoja säästöjä.
Esimerkiksi:
*Lopetetaan paperin tuhlaaminen.
Nyt on se kohta, jossa pitää miettiä ne vaihtoehdot ja ryhtyä käyttämään niitä.
*Lopetetaan liika lämmittäminen kaikissa kaupungin tiloissa. Toivon, että koululaisetkin voisivat mieluummin saada vähän kylmemmässä luokassa energialamppujen valossa taideaineiden opetusta ja ympäristökasvatusta.
*Suljetaan tietokoneet silloin, kun niitä ei käytetä.
*Säästetään energiaa kaikin mahdollisin tavoin.
Seurataan säästöjen vaikutuksia ja korjataan virheet.
Emme voi vain heittää säästövaatimuksia ja todeta, että vastuumme päättyi siihen.
Kuka seuraa säästöjen vaikutuksia?
Miten saamme tietää niistä?
Ilmiselvät virheet täytyy voida korjata.
keskiviikkona 12. marraskuuta 2008
Sakari Aaltonen: Järvenpään kunnallisveroprosentti 2009
Ensi vuoden veroprosentista päätetään pian. Alla on joitakin ajatuksiani asiasta.
1. Kaupungin tulot eivät nykyisellään riitä riittävään palvelutuotantoon.
2. Säästöihin ei Järvenpäällä ole varaa. Nyt väkisin tehdyt palvelujen karsimiset maksaisivat seurannaisvaikutuksien korjauskustannuksina paljon säästöjä enemmän.
3. Asukkailta perittävien maksujen korotuksilla vaikutus kaupungin talouteen olisi marginaalinen, mutta palveluja paljon käyttämään joutuville pienituloisimmille se voisi olla kohtuuton.
4. Velkarahalla ei kaupungin toimintaa voi rahoittaa; se johtaisi korkokuluineen ja vuosittaisine lisälainan tarpeineen melkoiseen syöksykierteeseen. (Tarpeellisiin investointeihin voidaan lainaa ottaa tarvittaessa.)
5. Omaisuuden, tonttien tms. myynnilläkään ei saavutettaisi pysyvää ratkaisua kaupungin talouteen; mitä sitten kun myyntitulot on käytetty? Taloustilanne olisi edelleen huono, mutta omaisuutta olisi entistä vähemmän. Mahdolliset myyntitulot pitäisi käyttää ensisijaisesti lainojen lyhentämiseen tai tarpeellisiin investointeihin.
6. Edellisistä johtuu, että veroprosenttia on korotettava. Tarpeellinen korotus olisi luultavasti kokonainen %-yksikkö, mutta puolikaskin voisi olla hyvä kompromissi. Hallituksen itsepintainen aie keventää valtion tuloverotusta helpottaisi kunnallisveron kiristämisen vaikutuksia suurella osalla palkansaajista.
--
1. Kaupungin tulot eivät nykyisellään riitä riittävään palvelutuotantoon.
2. Säästöihin ei Järvenpäällä ole varaa. Nyt väkisin tehdyt palvelujen karsimiset maksaisivat seurannaisvaikutuksien korjauskustannuksina paljon säästöjä enemmän.
3. Asukkailta perittävien maksujen korotuksilla vaikutus kaupungin talouteen olisi marginaalinen, mutta palveluja paljon käyttämään joutuville pienituloisimmille se voisi olla kohtuuton.
4. Velkarahalla ei kaupungin toimintaa voi rahoittaa; se johtaisi korkokuluineen ja vuosittaisine lisälainan tarpeineen melkoiseen syöksykierteeseen. (Tarpeellisiin investointeihin voidaan lainaa ottaa tarvittaessa.)
5. Omaisuuden, tonttien tms. myynnilläkään ei saavutettaisi pysyvää ratkaisua kaupungin talouteen; mitä sitten kun myyntitulot on käytetty? Taloustilanne olisi edelleen huono, mutta omaisuutta olisi entistä vähemmän. Mahdolliset myyntitulot pitäisi käyttää ensisijaisesti lainojen lyhentämiseen tai tarpeellisiin investointeihin.
6. Edellisistä johtuu, että veroprosenttia on korotettava. Tarpeellinen korotus olisi luultavasti kokonainen %-yksikkö, mutta puolikaskin voisi olla hyvä kompromissi. Hallituksen itsepintainen aie keventää valtion tuloverotusta helpottaisi kunnallisveron kiristämisen vaikutuksia suurella osalla palkansaajista.
--
lauantaina 25. lokakuuta 2008
Risto Salovaara: Rohkeutta puolustaa Uudenmaan luontoaarteita
Uudenmaan virkistysalueyhdistys hallinnoi kymmeniä hienoja alueita Uudenmaan eri puolilla. Yhdistys on Uudenmaan 21 kunnan ylläpitämä ja pääosin rahoittama järjestö. Mukana ovat Järvenpää, Kerava ja Tuusula. Yhdistys hallinnoi myös Sarvikallion aluetta Tuusulanjärven rannalla.
Olin käymässä syyskuussa luontoarvokkaalla Kopparnäsin alueella Inkoossa. Se on yksi yhdistyksen hallinnoimista virkistysalueista.
Uudenmaan virkistysalueyhdistyksessä valtaa käyttää valtuuskunta ja sen valitsema hallitus. Hallituksessa on henkilöitä, jotka eivät yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneita tai joilla ei ole asiaan luontoasiantuntemusta. Se on johtanut huonoon hallintoon ja riitoihin erityisesti Kopparnäsissä, mutta huolissaan olla muustakin kuin muista alueista.
On tärkeää, että kunnallisvaalien jälkeen uusiksi yhdistyksen luottamushenkilöiksi valitaan ihmisiä, joilla on asiantuntemusta luontoasioista, ja joilla on rohkeutta puolustaa Uudenmaan luontoaarteita.
Olin käymässä syyskuussa luontoarvokkaalla Kopparnäsin alueella Inkoossa. Se on yksi yhdistyksen hallinnoimista virkistysalueista.
Uudenmaan virkistysalueyhdistyksessä valtaa käyttää valtuuskunta ja sen valitsema hallitus. Hallituksessa on henkilöitä, jotka eivät yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneita tai joilla ei ole asiaan luontoasiantuntemusta. Se on johtanut huonoon hallintoon ja riitoihin erityisesti Kopparnäsissä, mutta huolissaan olla muustakin kuin muista alueista.
On tärkeää, että kunnallisvaalien jälkeen uusiksi yhdistyksen luottamushenkilöiksi valitaan ihmisiä, joilla on asiantuntemusta luontoasioista, ja joilla on rohkeutta puolustaa Uudenmaan luontoaarteita.
Kaisa Saarikorpi: Subjektiivinen hoitopaikkaoikeus lapsille ja vanhuksille
Ihminen tarvitsee erityistä hoitoa ja huolenpitoa elämänsä ensimmäisinä vuosina, mutta samalla tavalla viimeisinään.
Lapselle kuuluu järjestää hoitopaikka kotikaupungissaan. Hoitopaikka pitää voida aina valita lapsen edun mukaisesti. Kotihoitoa pitää tukea, niin että se on todellinen vaihtoehto silloin, kun se on perheelle mahdollista ja lapselle hyväksi. Päivähoitoryhmien pitää olla riittävän pieniä ja niissä täytyy olla tarpeeksi hoitavia käsipareja ja kuuntelevia korvia
Vanhukset tarvitsevat samanlaisen subjektiivisen hoitopaikan mahdollisuuden kuin lapsetkin. Heitä on autettava elämään omassa kodissaan niin kauan kuin se on heidän oman etunsa mukaista. Mutta jokaisella vanhuksella täytyy olla oikeus palvelutalopaikkaan tai laitospaikkaan silloin kuin sitä tarvitaan ja se on hänelle parempi vaihtoehto. Vanhusten hoitoon tarvitaan tarpeeksi sekä käsiä että korvia, kotiin ja laitoksiin.
Järjestetään siis subjektiivinen hoitopaikkaoikeus lapsille ja vanhuksille.
Lapselle kuuluu järjestää hoitopaikka kotikaupungissaan. Hoitopaikka pitää voida aina valita lapsen edun mukaisesti. Kotihoitoa pitää tukea, niin että se on todellinen vaihtoehto silloin, kun se on perheelle mahdollista ja lapselle hyväksi. Päivähoitoryhmien pitää olla riittävän pieniä ja niissä täytyy olla tarpeeksi hoitavia käsipareja ja kuuntelevia korvia
Vanhukset tarvitsevat samanlaisen subjektiivisen hoitopaikan mahdollisuuden kuin lapsetkin. Heitä on autettava elämään omassa kodissaan niin kauan kuin se on heidän oman etunsa mukaista. Mutta jokaisella vanhuksella täytyy olla oikeus palvelutalopaikkaan tai laitospaikkaan silloin kuin sitä tarvitaan ja se on hänelle parempi vaihtoehto. Vanhusten hoitoon tarvitaan tarpeeksi sekä käsiä että korvia, kotiin ja laitoksiin.
Järjestetään siis subjektiivinen hoitopaikkaoikeus lapsille ja vanhuksille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
